Kausi 2021 (1.11.2020-31.10.2021) on päättynyt vajaa kuukausi sitten ja on aika palkita seuran ansioituneita junioreita ja toimihenkilöitä viime kaudelta.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan tavoitteena oli järjestää seuran yhteinen kauden päätöstilaisuus kohta valmistuvassa seuran omistamassa uudessa Masalan kuplahallissa. Kuplan valmistumisen aikataulun pitkittyessä ja kiihtyvän koronapandemiatilanteen vuoksi olemme päättäneet jakaa palkinnot henkilökohtaisesti toimistolta noutamalla ja kentällä joukkuetreenien yhteydessä.

Kausi 2021 oli FC Kirkkonummen 3. toimintavuosi ja koronasta huolimatta menestyksekäs monella rintamalla – suurimpana nostona lisenssipelaajamäärän nousu yli 1300.

Seurakohtaisten palkintojen ja tunnustuspalkintojen noudot toimistolta. Ikäluokkakohtaiset palkinnot jaetaan työntekijöiden toimesta joukkuetreenien yhteydessä. Palkintoja voi noutaa toimistolta (Kirkkotori 2) sunnuntaina 28.11. klo 16.00 – 18.00 ja lauantaina 11.12. klo 12.00 – 14.00 sekä erikseen sovittuina aikoina.

 

Seurakohtaiset palkinnot (kiertopalkinnot)

Vuoden valmentaja Andreas Backman,
P12 (2009)
Vuoden juniorivalmentaja Antti Forsgren,
P14 (2007) & P10 (2011)
Vuoden toimihenkilö Kati De Jong,
P10 (2011)
Vuoden miespelaaja Bajram Xhafa,
Edustus
Vuoden naispelaaja Ira Björninen,
Naiset
Vuoden poikapelaaja Elias Pietari,
P12 (2009)
Vuoden tyttöpelaaja Iida-Amelia Mäkelä,
T14 (2007)
Vuoden joukkue P12 (2009)
Vuoden tukija K-Citymarket Kirkkonummi

 

Tunnustuspalkinnot seuran eteen tehdystä työstä

Emmi Åkerblom P14 (2007) joukkueenjohtaja & Hallituksen jäsen
Jonas Lindberg P13 (2008) valmentaja & Hallituksen jäsen (Oy)
Johan Silfverberg P17 (2004-2005) White & P15 (2006) valmentaja + kaikessa mukana
Kimmo Kaskimies P17 (2004-2006) joukkueenjohtaja & Hallituksen jäsen
Jesse Karvanen T11 (2010) vastuuvalmentaja
Giuseppe Tortorelli M3 valmentaja
Jukka Haukkovaara P15 (2006) vastuuvalmentaja
Riikka Korhonen Miehet Edustus & P13 (2008) joukkueenjohtaja + hallityöryhmän vetäjä
Jari Ahmala T14 (2007) vastuuvalmentaja
Mari Saarikivi Miehet Edustus / M2 joukkueenjohtaja & Seuran puheenjohtaja

 

Ikäluokkakohtaiset joukkuepalkinnot:

Joukkue Vuoden pelaaja Kehittynein pelaaja Fair Play -pelaaja
T18 (2003-2005) Iiris Turkulainen Emma Heiliö Liina Saarivuori
T14 (2007) Iida-Amelia Mäkelä Elle Puukari Ava Puukari
T13 (2008) Peppi Eivola Cärola Roosipuu Vanessa Vehmas
T12 (2009) Katariina Pylväläinen Lumi Salovaara Senja Evans
T11 (2010) Linnea Uusitalo Minea Virtanen Carla Salmitaival
T10 (2011) Eerika Korkeamaa Anni Nikkinen Elea Jääskeläinen
P17 (2004-2006) Veeti Granlund Iisakki Peltola Rasmus Ruuth
P17 (2004-2005) White Juho Frost Eero Huurre Ville Saari
P15 (2006) Black Eelis Sjöblom Veeti Vuorela Onni Jäntti
P15 (2006) White Niklas Silfverberg Lukas Hickey Aarre Hannula
P14 (2007) Oliver Hellstedt Yordan Georgiev Eemil Urho
P13 (2008) FCK & Black Benjamin Abazi Luka Lavonen Roni Ukkonen
P13 (2008) Black 2 Viljami Kuusniemi Valtteri Itkonen Touko Paavolainen
P12 (2009) FCK & Black Elias Pietari Eero Mersalo Joonatan Rautiala
P12 (2009) White Alexander Sundell Sten Kollom Adrien Alastalo
P11 (2010) FCK & Black Benjamin Lindell Oliver Paju Tommi Kahlos
P11 (2010) White Hyttinen Teemu Ihalainen Aaro Sandström Anton
P10 (2011) FCK & Black Akseli Huusko Samuel Lindqvist Konsta Ramu
P10 (2011) White Gabriel Lehtonen Rickard Westerberg Joonatan Ylimäki

 

5v5 ikäluokan joukkueen kaikki pelaajat palkitaan mitaleilla.

Iso kiitos kaikille mukana olleille pelaajille, vanhemmille, toimihenkilöille, työntekijöille ja yhteistyökumppaneille kaudesta 2021. Tsemppiä kaikille meneillä olevaan uuteen kauteen 2022.