Toukokuun kuukauden vapaaehtoisena palkittiin miesten edustusjoukkueen huoltajana toimiva Jaana Välimäki. Onnittelut Jaana!

”Olen asunut koko ikäni Kirkkonummella. Vanhempani muuttivat Vantaalta tänne, kun olin vuoden ikäinen. Jalkapallon pariin olen ajautunut omien lasten myötä. Minulla on kaksi poikaa, -04 ja -06 syntyneet, jotka molemmat ovat harrastaneet sekä jalkapalloa että jääkiekkoa. Vanhempi valitsi jääkiekon ja nuorempi jalkapallon. Olen toiminut molempien poikien joukkueissa huoltajana ja nuoremman joukkueessa myös jojona. Sykähdyttäviä ja mieleenpainuvia hetkiä on kertynyt matkan varrella useita, mm MasKin 03 poikien kanssa Espanjan turnausmatka ja 2019 Hesacup finaali FCK 06 poikien kanssa, pari mainitakseni.”
”Tällä hetkellä toimin edustus-, M2- ja p20 joukkueen huoltajana. Ja mieleenpainuvia muistoja tulee kaiken aikaa lisää.  Olen myös saanut ihania ystäviä matkan varrella, jonka takia jaksaa jatkaa vuodesta toiseen. Tämä on myös asia, jonka vuoksi voin lämpimästi suositella vapaaehtoisena toimimista jokaiselle vanhemmalle. Kaiken kaikkiaan, voiko parempaa tekemistä ollakaan kuin kentän laidalla oleminen. 😍”
Kuukauden vapaaehtoinen palkitaan yhteistyössä K-Citymarket Kirkkonummi kanssa 50€ K-lahjakortilla ja seuran tunnustuspalkinnolla.