Miesten Kolmonen 11.9. FC POHU 1-2 FC Kirkkonummi

Kovavireinen FC Kirkkonummi otti viidennen peräkkäisen voittonsa Kolmosessa Lassilan liukkaan tekonurmen hämyisässä iltavalaistuksessa. FCK oli ottelussa hallitsevampi osapuoli, mutta ei onnistunut ratkaisemaan peliä ajoissa ja lopulta tarvittiin Jaakko Nurmisen rangaistuspotku 20 minuuttia ennen loppua voittamaan kamppailu.

FCK aloitti ottelun todella hyvin. Konsta Ryynänen vei todellisella hyökkääjän maalilla kirkkonummelaiset johtoon. POHU ei saanut purettu FCK:n sivuvapaapotkun jälkeen palloa pois. Konsta oli hereillä, ryösti pallon ja laukoi sen voimalla läheltä ylös etuyläkulmaan.

– Ekalla puoliajalla peli oli meillä tosikin hyvin hallussa. Sitten taas päästettiin kaveri mukaan turhan helposti. Onneksi pääsimme pian POHUn toisen puoliajan alun tasoituksen jälkeen taas johtoon, kommentoi FCK:n kapteeni Veikko Loukola.

FCK:lle tuomittiin 70 minutiin kohdalla selvällä päätöksellä rangaistuspotku. Vapaapotkusta ja rangaistuspotkuista tällä kaudella hyvin osunut Nurminen laukoi tällä kertaa voimalla pallon keskeltä sisään. Valitettavasti pian maalinsa jälkeen Jaakko sai kauden neljännen varoituksensa, mikä tarkoittaa, että hän on pelikiellossa kotiottelussa BK-46:ta vastaan.

Putoamista vastaan taisteleva POHU osoitti, ettei Kolmosen etelälohkossa ole yhtään helppoa peliä tarjoten hyvän vastuksen, mutta vierailija FCK ansaitsi lopulta voittonsa.

– Totta kai fiilikset ovat mahtavat viidennen peräkkäisen voiton jälkeen. POHU oli toisella puoliajalla hyvä, mutta sai lopulta vain muutaman maalintekotilanteen. On hieno onnistua voittamaan näitä otteluita myös yhden maalin erolla. Se kertoo tietystä luonteen lujuudesta, Loukola sanoo.

 

Seuraavaksi FCK palaa kotiin Kirkkonummen keskuskentälle. Lauantaina 19.9. klo 14:00 vieraaksi saapuu BK-46 Länsi-Uudenmaan paikalliskamppailussa. Ottelu on FCK:n kauden toiseksi viimeinen kotipeli. Tervetuloa paikan päälle luomaan Kirkkonummella jälleen yhteisöllinen jalkapallotapahtuma.