Miesten Kolmonen: 10.7. FC Kirkkonummi – Töölön Taisto 2-1.
Kauden ensimmäinen kotivoitto maistui FCK:lle. Pelaajat riehaantuivat tuulettamaan voittoa kopissa pelin jälkeen ja vilpittömyys paistoi myös päävalmentaja Jarno Kärkkäisen kommenteissa. Kirkkonummen keskuskentälle kokoontui 250 katsojaa, mikä mahdollisti jälleen hienon jalkapallotapahtuman perjantai-illan auringonpaisteessa.
FCK aloitti pelin ennakkoluulottomasti ja siirtyi 12. tehominuutin aikana 2-0-johtoon. Ensin osui hyökkääjä Bajram Xhafa ja pian perään kauden avausmaalillaan Konsta Ryynänen (artikkelikuvassa). Hyökkääjäduo alkaa päästä vauhtiin, mikä lupaa hyvää.
Töölön Taisto tuli ensimmäisen puoliajan lopussa paremmin peliin mukaan ja onnistui luomaan Henri Lassilan erinomaisten kulmapotkujen kautta painetta FCK:n maalille. Töölöläiset kavensivat pelin juuri ennen taukoa tehden toisesta puoliajasta entistä jännittävämmän.
Toisella puoliajalla kotijoukkue pystyi kuitenkin kontrolloimaan peliä entistä selkeämmin, kuten Kärkkäinen avaa alla. Ottelun parhaaksi valitulla Ryynäsellä oli varsinkin paikka ratkaista ottelu, mutta lisäosumia ei lopulta nähty.
Edustuksella on jälleen kotiottelu ensi viikolla, kun se kohtaa FC Espoo/2 lauantaina 18.7. kello 14:00 Masalan Framin tekonurmella. Tiedotamme ottelutapahtuman tarkemmista järjestelyistä ensi viikolla.