FC Kirkkonummen yksi tärkeimmistä tehtävistä on auttaa pelaajia kasvamaan ja kehittymään omalla jalkapallopolullaan. Pelaajakehitys on seurassamme pitkäjänteistä työtä, jossa tavoitteena on tarjota laadukas arki, innostava ympäristö sekä selkeä reitti eteenpäin aina omista joukkueista aluejoukkueisiin, maajoukkuepoluille ja lopulta kohti huipputasoa.

Haluamme, että lapset ja nuoret saavat kasvaa mahdollisimman pitkään omassa seurassaan turvallisessa, tavoitteellisessa ja laadukkaassa ympäristössä. Samalla tunnistamme, että osalle pelaajista seuraava askel on joskus myös lähtö uusiin haasteisiin. Kun siirtyminen tapahtuu oikeaan aikaan, suunnitelmallisesti ja pelaajan kehitystä tukien, se on luonnollinen osa onnistunutta pelaajapolkua.

Viime vuosina FC Kirkkonummen pelaajakehityksestä on noussut useita hienoja esimerkkejä, jotka osoittavat, että seurassamme tehtävä työ luo aitoja mahdollisuuksia edetä uralla eteenpäin. Kuten aiemmin uutisoimamme: https://fckirkkonummi.fi/fc-kirkkonummen-ja-espoon-palloseuran-kasvatti-otso-ala-jaaski-siirtyy-saksan-bundesliigaan-sopimus-fc-freiburgin-kanssa/

Alisa Mäkelä IF Gnistaniin Kansallisen Liigan ympäristöön

Yksi tuoreimmista kansalliselle tasolle nousseista tarinoista on Alisa Mäkelä, joka on solminut kaksivuotisen sopimuksen IF Gnistanin kanssa, josta Gnistan uutisoi äskettäin: https://gnistan.fi/2026/11/nuori-maajoukkuelupaus-alisa-makela-if-gnistaniin-kaksivuotisella-sopimuksella/

Mäkelän jalkapallopolku on kulkenut Kirkkonummelta FC Honkaan, jossa hän otti merkittäviä kehitysaskeleita matkallaan kohti huipputasoa. Nyt edessä on uusi vaihe, kun nuori keskikenttäpelaaja pääsee kehittämään osaamistaan Briotech Kansallisen Liigan toimintaympäristössä.

Alisan tarina osoittaa, kuinka laadukas pelaajakehitys rakentuu vuosien työn tuloksena yhdessä pelaajan, perheen, valmentajien ja seurojen välillä. (Alla kuva Alisan otteista vuosien takaa FCK:n väreissä!)

T15-joukkueesta uusia askelia eteenpäin

Kuluneella kaudella FC Kirkkonummen T15-joukkue saavutti hienosti paikan ikäluokan SM-lopputurnauksessa sekä kilpaili Etelän Liigassa Suomen kovimpia joukkueita vastaan. Joukkueen menestys näkyy myös siinä, että nyt muutamat pelaajat ovat saaneet tuen ja mahdollisuuden siirtyä tavoittelemaan omaa huippuaan uusiin kehitysympäristöihin.

Uusia haasteita kohti ovat suuntaamassa:

  • Eerika Korkeamaa (2011), joka siirtyy VJS:n organisaatioon Vantaalle
  • Vilma Sundström (2011), joka jatkaa FC Honkaan, Espooseen

Sekä Eerika että Vilma ovat olleet jo pidempään tuttu näky myös oman ikäluokkansa aluejoukkuetapahtumissa, mikä kertoo heidän määrätietoisesta kehityksestään ja potentiaalistaan. (Alla kuva Vilmasta (vasen) ja Eerikasta (oikea))

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön FC Kirkkonummi T2011 (@fckirkkonummi_t2011) jakama julkaisu

Pelaajakehitys on yhteinen matka

Näitä pelaajatarinoita yhdistävät monet samat tekijät: intohimo harjoitteluun, vahva halu kehittyä, laadukas omatoiminen harjoittelu sekä arki, jossa joukkue, valmentajat, toimihenkilöt ja perheet tukevat kasvua pitkäjänteisesti.

Urheilutoimenjohtaja Niemi kommentoi:

”FC Kirkkonummella uskomme, että pelaajan kehittäminen ei tarkoita vain nykyhetken tuloksia. Tärkeintä on rakentaa ympäristö, jossa jokaisella pelaajalla on mahdollisuus tavoitella omaa huippuaan. Toisille se tarkoittaa vuosien harrastusta rakkaan lajin parissa, toisille aluejoukkueita ja maajoukkuepolkuja, ja joillekin askelia kohti kansallista tai kansainvälistä huippujalkapalloa.

Olemme ylpeitä kaikista pelaajistamme, jotka uskaltavat tavoitella unelmiaan. Haluamme myös olla tukemassa tätä seurana parhaalla mahdollisella tavalla ja tästä syystä pidämmekin myös yhteistyöt ja puhelimet auki Suomen tavoitteellisiin seuraympäristöihin ja mietimme tarvittaessa yhdessä seurassamme pelaajille seuraavat askeleet U15 vaiheen jälkeen, jos olemme sitä mieltä, että on pelaajan etu jatkaa toisessa seurassa esimerkiksi. Samalla en ole huolissani, jos meiltä siirtyy muutamia pelaajia vuosittain suunnitelmallisesti eteenpäin, sillä toimintamme laatu takaa meille jatkuvuutta myös laajasti omissa joukkueissamme.

Nämä esiin nostetut tarinat kertovat mielestäni siitä, että pystymme todistetusti ja aidosti Kirkkonummella rakentaa vahvan perustan kohti seuraavia tasoja. Tavoitteemme on luoda yhä lisää uusia tarinoita eteenpäin sekä seuran sisällä, tästä myös nostona esimerkiksi tänä vuonna monia Miesten edustusjoukkueeseen nousseita omia kasvattejamme!”

Toivotamme Alisalle, Eerikalle ja Vilmalle onnea ja menestystä uusiin haasteisiin. Kaikki FC Kirkkonummen pelaajat tulevat aina olemaan osa FC Kirkkonummen tarinaa. 💙⚽

FC Kirkkonummi kasvattaa pelaajia tulevaisuuteen – ja korkeimmillaan heidän matkansa vie kohti Suomen huippua sekä kansainvälisiä kenttiä.