Olemme palkinneet FC Kirkkonummen tammikuun kuukauden vapaaehtoisena Johan Sandforsin. Johan on tehnyt tärkeää työtä juniorijalkapallon eteen jo vuosia. Hänen poikansa aloittaessa jalkapalloharrastuksen 2013, siirtyi Johan apuvalmentajaksi mukaan toimintaan. Tämän jälkeen yhteinen harrastus on pysynyt heillä perheessä jo melkein kymmenen vuotta. Viime vuodet Johan on toiminut joukkueenjohtana 2006-syntyneiden poikien joukkueessa ja nyt alkaneella kaudella P17 White-ryhmässä.
Palkintoseremonian lomassa kävimme tiedustelemassa Johanilta minkälaisia vinkkejä ja muistoja menneiltä vuosilta on hänelle kertynyt.
Mitkä ovat kaksi ikimuistoisinta hetkeä, muistoa tai ajanjaksoa,
jotka painuneet mieleen toimihenkilöuralta FCK:ssa?
-Vaikea sanoa. Joskus tuloksetkin merkitsi,
mutta näin vuosien jälkeen ei enää muista turnausten tai
pelien tuloksista mitään. Pojan pokaalit ja mitalitkin pölyttyy
jossain kaapeissa. Sen sijaan muistan joukkuehengen,
tunnelman, sään ja buffan.
Toimihenkilönä olen myös saanut uusia ystäviä,
jotka toivottavasti pysyvät tämän uran jälkeenkin.
Minkälaisia terveisiä haluaisit lähettää seuraväelle, vapaaehtoisille ja muille FC Kirkkonummen toiminnassa mukana oleville?
-Seura näyttäisi olevan hyvissä käsissä ja toiminta laadukasta.
Jatkakaa samaan malliin. Tietysti vähän paremmat talviolosuhteet olisi kiva.
Olet saanut kiitosta jämäkkyydestä ja asioiden hoitamisesta kuntoon nopeasti ja tehokkaasti,
mikä on salaisuutesi ja taustasi tässä?
– Kiitos. Ei ole mitään salaisuutta.
Pyrin tekemään hommat pois nopeasti niin ne on tehty.
Ja jos heti tekee kerralla hyvin niin ei tarvitse tehdä kahdesti.
Ei sen vaikeampaa.
Onnittelut vielä valinnasta seuran puolesta ja tässä vielä pienenä muistamisena pääyhteistyökumppanimme K-Citymarket Kirkkonummen lahjoittama lahjakortti palkintoplakaatin kaveriksi.
– Kiitos oikein paljon!