Miesten Kolmonen. 1.7.2020. LPS – FC Kirkkonummi 1-1.

Puoliajalla pelipaitaa mustista pinkeiksi vaihtaneet Pinkit Pantterit ansaitsivat kauden avauspisteensä Kolmosessa Laajasalon Palloseuran vieraana. Ottelu päättyi lukemiin 1-1, mutta maalipaikkoja oli varsinkin vierailija FC Kirkkonummella tiuhaan tahtiin.

Hallintajaksot aaltoilivat pelissä, joten päävalmentaja Jarno Kärkkäinen oli loppuen lopuksi kohtuullisen tyytyväinen vieraspisteeseen.

LPS aloitti ottelun vahvasti ja siirtyi johtoon. Sen jälkeen FCK otti kuitenkin pelistä hallinnan ja ottelun parhaaksi valittu vasen puolustaja Sami Niittysalo tasoitti ottelun kulmapotkun jälkitilanteesta komealla puolivolleylla. Lupaava nuori puolustaja oli tyytyväinen ensimmäiseen Kolmosen maaliinsa, mutta harmitteli aikaisempaa tilannetta, josta olisi voinut tehdä jopa toisen osuman.

Puoliajan kuluessa paikkoja syntyi kuin liukuhihnalta, mutta viimeistely oli tahmeaa ja LPS:n puolustuksellakin oli onnea tietyissä tilanteissa. Toisella puoliajalla peli muuttui fyysiseksi ja FCK:n Rasmus Fors lensi suihkuun pelin lopussa kahden keltaisen kortin seurauksena.

Yleisö sai kokea dramaattisen päästä päähän virtaavan ottelun, mutta valmennukselle sekavat tapahtumat jättivät hankalan pelin purtavaksi. Päävalmentaja Jarno ”Jake” Kärkkäinen käy videolla pelin vaiheita läpi ja selittää syyn puoliajan pelipaitavaihdokselle.

 

Edustus ehtii valmistautua hyvin seuraavaan koitokseen, sillä se pelataan perjantaina 10.7. Töölön Taisto saapuu vieraaksi Kirkkonummelle. Jaken sanoin silloin otetaan kauden ensimmäinen voitto kotiyleisön edessä!

Vielä on hyvin aikaa päästä mukaan Edustuksen Kolmosen kelkkaan. Kausikortin ostamalla pääset seuraamaan aitopaikalta paikallista futista ja tuet uutta kirkkonummelaista seuraa. Linkki 30 euron kausikortin ostoon ja tietoa lipunmyynnistä tästä