FC Kirkkonummi julkaisee vuoden 2026 jalkapallo- ja futsal-kauden vastuuvalmentajat.  Olemme iloisia sekä jatkavien valmentajien pysyvyydestä että uusien osaajien mukaantulosta. Seura on panostanut rekrytointiprosessiin huolellisesti ja valinnat on tehty pelaajakehityksen, osaamisen ja seuran arvojen pohjalta. Olemme myös halunneet seurana jälleen olla ajoissa liikkeellä sopimusten kanssa, jotta saamme sujuvan siirtymän uuteen kauteen.

Valmennuspäällikkö Aleksi Nieminen ja urheilutoimenjohtaja Kalle Niemi ovat olleet keskeisessä roolissa sopimusneuvotteluissa yhdessä Futsalvalmennuspäällikkö Jukka Haukkovaaran kanssa. Heidän johdollaan on varmistettu, että jokaiselle ikäluokalle löytyy osaava ja motivoitunut vastuuvalmentaja, joka rakentaa osaavan valmennustiimin ikäluokan tarpeisiin. Hallinnollisissa tehtävissä seuran hallinto- ja talousjohtaja Heli Haralla on myös riittänyt puuhaa sopimusten dokumentaation kanssa, mutta työ on edennyt mallikkaasti. Rekrytointiprosessissa painotettiin erityisesti valmentajien kykyä sitoutua seuran toimintakulttuuriin, moderniin tiedolla johtamiseen sekä pelaajien kokonaisvaltaiseen kehittämiseen.

Urheilutoimenjohtaja Kalle Niemi kertoo olevansa tyytyväinen rekrytointien lopputulokseen:
”Meillä on nyt kasassa erittäin vahva ja monipuolinen valmentajaryhmä. Osa jatkaa jo tutuksi tullutta laadukasta työtään, ja uusien valmentajien myötä saamme myös tuoreita näkökulmia ja energiaa toimintaan. Rekrytointiprosessi oli perusteellinen, ja jokaisen valmentajan kanssa on tehty selkeä sopimus, jossa määritellään rooli, tehtävät ja tavoitteet.

Seura sai hakemuksia myös kansainvälisiltä osaajilta, ja valinnoissa korostuivat innokkuus, osaaminen ja kyky toimia osana tiimiä. Myös valmentajien kouluttautumista pideteään tärkeänä ja olemmekin poikkeusellisen ylpeitä siitä, kuinka osaavia valmentajia olemme saaneet kaudelle 2026 kiinnitettyä!”

Valmennustiimit aloittavat kausisuunnittelun jo lokakuun aikana, ja toiminta käynnistyy täysipainoisesti marraskuun alussa. Seura tarjoaa valmentajilleen jatkuvaa koulutusta ja tukea, jotta jokainen voi kehittyä tehtävässään ja viedä FC Kirkkonummen pelaajia kohti omia tavoitteitaan.

Seurassa valmentaa yli 120 valmentajaa sekä toimintaa tukemassa on yli 250 toimihenkilöä!

KAUDEN 2026 vastuuvalmentajat listattuna vielä alla:

Jalkapallo

Miehet, Pino Torttorelli & Niklas Geitlin (UEFA C)
P18(2008-2009) Mohamed Elassal (UEFA C)
P18(2008-2009) White, Rifat Arifi
P16(2010) Unto Virkkala (UEFA A)
P16(2010) White, Ahmed Nuur
P15(2011) Jarkko Laine (UEFA C)
P15(2011) White, Teemu Kelkka (FVS)
P14(2012) Gills Tangan (UEFA C)
P14(2012) White, Ahmed Nuur
P13(2013) Aleksi Nieminen (UEFA C, seuran 8v8 valmennuspäällikkö)
P12(2014) Jarno Kärkkäinen (UEFA B)
P11(2015) Janne Mäkilä (IKV)
P10(2016) Tony Leven (IKV)
P9(2017) Olli Nissinen (UEFA C)
P8(2018) Joni Virtanen (UEFA C, seuran 5v5 valmennuspäällikkö)
P7(2019) Eerika Selin (IKV, seuran harrastevastaava)
P6(2020) Eerika Selin (IKV, seuran harrastevastaava)

Naiset, Roberto Ouahmane (UEFA A)
T18(2008-2010), Jukka Haukkovaara (UEFA B)
T15(2011), Michael Metzler (UEFA B)
T14/13(2012-2013), Michael Metzler (UEFA B)
T12(2014) Kari Porrassalmi (FVS)
T11(2015) Elsa Huumonen (UEFA C)
T10/9(2016-2017) Matti Kärkkäinen (UEFA C)
T8/7(2018-2019) Samuel Granlund (IKV)
T6(2020) Eerika Selin (IKV, seuran harrastevastaava)

Naisten kuntofutis, Charlotte Hagelberg
Miesten kuntofutis, Matias Suhonen
Ikämiehet, Antonio Serena-Järvinen

Futsal

Miehet, Roope Saarikivi
P14 (2012) Saana Ilmolahti
P12 (2014) Simmo Pukk
P10 (2016) Tony Leven
P9 (2017) Tapio Tarkiainen
P8 (2018) Janne Popper (Futsal C), Niklas Grönberg (Futsal C)
P7 (2019) Eerika Selin

Naiset, Jukka Haukkovaara (Futsal C)
T18/T17 (2008-2010), Jukka Haukkovaara (Futsal C)
T16 (2010-2011), Jukka Möykkynen
T14 (2012-2013), Michael Metzler (Futsal C)
T12 (2014) Fredrik Sannholm (Futsal C)
T11(2015) Elsa Huumonen
T10/9 (2016-2017) Piia Nylander, Julia Jääskeläinen
T8/7 (2018-2019) Samuel Granlund (Futsal C)

FC Kirkkonummi jatkaa strategiansa mukaisesti kohti entistä ammattimaisempaa ja yhteisöllisempää toimintakulttuuria, jossa valmennus on keskiössä. Seura toivottaa kaikille valmentajille menestystä ja intoa tulevaan kauteen!